Näiden lumien kolmas lumikenkäretki tehtiin Kymentaan mäkisiin maastoihin. Lähtöpaikkana oli seurakunnan leirikeskus Heinlahdessa ja tavoitteena Tyrisevä-nimiset paikat eli Tyrisevänlampi, Pikku-Tyrisevä ja Tyrisevänkalliot. Sen verran oli ylä- ja alamäkiä, että Marjo epäili tätä tarkoituksella järjestetyksi koettelemukseksi.

Ilma oli mitä hienoin: oli auringonpaistetta, tyyntä, muutama aste pakkasta ja hangen pinta yöllisen pakkasen jälkeen suurimmaksi osaksi kova ja kantava. Lähdimme Heinlahdesta kohti länttä. Matkalla pysähdyimme suuren kolohaavan tyveä katselemaan, näkyisikö mitään kolojen asukkaiden jätöksiä. Niitä ei kuitenkaan näkynyt, mutta yllätyksemme meitäkin tultiin tarkkailemaan alimmasta kolosta — liito-orava työnsi sieltä päänsä ulos. Harri onnistui ottamaan siitä upeita kuvia todistusaineistoksi. Oli se meillekin melkoinen yllätys! Hetken ihmettelimme hyvillämme otusta, ja lähdimme sitten nuoren kuusentaimikon kautta nousemaan ylös kallioalueelle. Hirviä, jäniksiä ja kettuja oli liikkunut samoissa maisemissa.

Kalliolla kävimme katsomassa vajaat kaksimetriä korkeaa rajapyykkirakennelmaa. Pyykki oli tietysti eri tilojen kulmassa, mutta samalla se oli myös kolmen kylän rajapyykkinä ja kohtauspaikkana. Varmaan siinä oli sen komeuden salaisuus. Olimme noin sadan metrin korkeudessa merenpinnasta, ja Leininselkä näkyi komeasti noin neljäkymmentä metriä alempana. Kymijoki oli jo virtapaikoistaan avautunut. Tulomatkalla näimme Virran sillan pielessä jo muutaman joutsenenkin.

Seuraava lasku oli ikimuistettava. Ennen Tyrisevänlampea laskeuduimme kahden jyrkänteen välistä solaa myöten alas. Tietysti sekin oli hyvin jyrkkä, mutta puista ja oksista tukemalla sieltä selvisi lumikengillä luistattelemalla alas. Jotkut meistä kuitenkin luopuivat lumikengistä ja laskettelivat peppumäkeä edellä menneiden lumikenkäjäljessä. Kuitenkin selvittiin ehjin nahoin. Tyrisevänlammen rantaa seuraten tulimme metsätien päähän. Sitä myöten oli kulkenut muutama muukin lumikenkäilijä. Seurasimme jälkiä vähän matkaa, ja poukkasimme sitten vasemmalle pienellä rämealueella olevalle Pikku-Tyrisevänlammelle. Joidenkin rämemäntyjen tyvillä oli jo pieniä auringon sulattamia pälviä, missä näimme muutamia suokasveja.

Täältä otimme suunnan kohti itää ja Tyrisevänkallioita. Edessä oli taas melkoinen nousu. Tosin sitä helpotti hieman vanha metsäkoneen ajoura. Kummasti vaan kaikki huohottivat kun, pääsimme tasaiselle kallioalueelle. Sieltä etsimme sopivan tulipaikan. Poljimme ja potkimme hankeen sopivan nuotiopaikan, ja virittelimme siihen kahvi- ja makkaratulet. Ilma oli jo lämmennyt muutamaan lämpöasteeseen, kun lähdimme evästelypaikastamme etelän suuntaan kohti Heinlahtea. Matkalla kuljimme vielä nuoren koivikon läpi, missä lumi oli painanut osan rungoista täysin kaarelle. Kuljimme niiden alitse ikäänkuin holvissa. Pian tulimme nuoren taimikon laitaan, minkä yli alkoi näkyä jo tuttuja maisemia. Tässä olivat myös retkemme suurimmat pälvipaikat. Vielä parisataa metriä taimikon läpi, niin olimme Heinlahdentiellä irrottelemassa lumikenkiä jaloistamme. Näiden lumien viimeinen ja hieno retki oli takanapäin.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren ja Pekka Ahokas