Metsämörri
Liikumme luonnossa kuunnellen, katsellen ja oppien samalla kunnioittamaan luontoa. Lapsille metsä on mielenkiintoinen seikkailupaikka, missä aika kuluu nopeasti ja aina oppii jotain uutta. Mörrikoulussa on eri päiville jokin teema tai aihe. Puhumme mm. roskaamisesta ja jokamiehenoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille metsässä liikkujille. Roskaretkellä keräämme lasten kanssa pois kaiken luontoon kuulumattoman. Mörrilapset osaavat siistiä jälkensä ja eivät jätä roskia luontoon.
Kevätjaksolla luonto on erilainen kun syksyllä. Esimerkiksi keväällä vertailemme mustikan kukkia ja syksyllä marjoja, tai havainnoimme mitä koivun hiirenkorville tapahtuukaan kesän aikana. Yhdessä opettelemme myös tunnistamaan eri puulajeja. Harjoitamme kädentaitoja, teemme käpyeläimiä ja keppikoiria. Kuultokudoksenkin olemme tehneet metsästä löytyvistä materiaaleista. Mörrille maistuvat myös lasten tekemät ''käpykakut''.
Jokaisella kokoontumiskerralla leikimme erilaisia leikkejä kuten ilmapalloleikki ja mörrileikki. Leikkien jälkeen maistuvatkin jo repussa tuodut eväät satua kuunnellessa. Metsässä tapaamme itse Metsämörrin, joka on rakentanut havumajan mörrimetsään. Mörri on lapsista kiehtova ja osin myös jännittävä sekä hieman pelottava. Pieni käsi tarttuu ohjaajan käteen tiukastikin. Tutustuessamme Mörrin majaan Mörrin opastuksella jännitys katoaa metsän siimekseen.
Pidämme päätöstilaisuuden Pukkikankaan laavulla nauttien nuotiomakkarasta ja mehusta. Muistoksi lapsille jaamme todistukset osallistumisesta Metsämörrikouluun.