Iitti

Hankikanteilla Jääkirkkovuorelle

Edellisen viikon suojasää oli kostuttanut lumen läpimäräksi, ja viime päivien yöpakkaset olivat kovettaneet pinnan kovaksi ja kantavaksi, joten kulkumme oli yhtä leikintekoa puuterilumessa kulkemiseen verrattuna. Pysäköimme automme Haramaantien varteen Säyhteen liittymän paikkelle. Asettelimme lumikengät jalkoihimme, heitimme reput selkäämme ja suuntasimme vapaaseen umpihankeen, emme olleet tien vankeja.

Kevättalven patikkaretkellä

Kokoonnuimme perinteisesti Kausalan torille, ja täytimme neljä autoa suunnaten kulkumme kohti Perä-Mankalan salomaita. Kymentakana käännyimme kohti Väärttiä, ajelimme kunnes Märkjärven länsipää alkoi lähennellä maantietä ja käännyimme siitä jäiselle Ryssäntönnin metsätielle. Sitä pitkin lipsuttelimme sen pohjoisimman haaran päähän. Puustoinen kalliomännikkö toi mieleen vähän pohjoisemmat maisemat, kun taas selän takana oleva istutustaimikko toi mieleen tehometsätalouden.

Iitin laturetki 23.2.

Sunnuntai, 23. helmikuu 2014 - 9:00 - 12:00

Iitin Laturetki on sunnuntaina 23.2. Lähtö- ja kirjauspaikkana toimii Myllytöyryn hiihtomaja (Hiihtäjäntie 12) kello 9-12 välisenä aikana. Hiihdettävä reitti menee Anhavan suuntaan. Lumitilanne on paikoin huono. Paluuta hiihtomajalle toivotaan kello 15 mennessä.

Iitin laturetkellä vierailee Suomen Ladun Hiihtoniilo.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Iitti