Laskiaissunnuntain lumikenkäretki tehtiin Hiidensaareen. Hiidenvuorihan on kaikille saaressa kävijöille tuttu, mutta saaren itäpään lehtojensuojelualue on varmaan monelle tuntematonta seutua. Niin meidänkin retkiporukastamme ainoastaan kolme oli käynyt tällä alueella. Ilma oli varsin tuiskuinen, ei kuitenkaan ihan niin paha kuin edellisinä päivinä oli sääennustuksissa povattu. Matkalla oli tielle pöllynnyt jo kinoksia, mutta selvisimme niistä kuitenkin kunnialla lävitse.

Ajoimme Hiidenvuoren juurella olevalle parkkipaikalle. Sovittelimme lumikengät jalkoihimme ja päätimme nousta ensiksi Hiidenvuorelle, josko sieltä näkyisi vielä maisemia Kimolan ja Kuusankosken suuntiin. Haave jäi kuitenkin täyttymättä, sillä lumituisku peitti maisemat. Ikuistimme kuitenkin toisiamme vuoren huipulla valokuvin ja lähdimme laskeutumaan kohti saaren eteläistä rantaviivaa. Mutkitellen pääsimme kalliolta alas. Pian kiinnittyi huomio kellertävään kohtaan jyrkänteessä. Siihen oli muodostunut vajaa pari meträ korkea paannejää. Yhä alaspäin laskeutuessamme ohitimme muutamia metsälehmuksia, muuten metsä oli vanhahkoa sekametsää. Siellä tällä törrötti vanha kääpäinen koivupökkelökin.

Koko saaren itäpää ei ole lehtojensuojelualuetta. Suojelualueen ulkopuolelta löysimme suojaisen muutaman neliön alueen kuusiryhmän keskeltä. Päätimme pysähtyä siihen evästelemään. Lumikengillä tampattiin lumi tasaiseksi, nuotipaikalta kaivettiin lumi pois ja rinkasta ladottiin siihen kuivat halot. Jokainen kaivoi repustaan lisää taukovaatetta, jottei kävelyssä syntynyt lämpö muuttuisi vilunväristyksiksi. Ei mennyt kauankaan, kun kepin päässä höyrysi kahvipannu ja tulen ympärillä oli epämääräinen kehä makkaroita paistumassa. Varmaan tunnin verran vierähti tulilla ja jatkoimme matkaa sitten kohti saaren itäpäätä.

Luonnonsuojelualueen sisällä on kolme mökkiä, joista kaksi sattui reittimme varteen, tosin kiersimme ne kunnioitettavan matkan päästä. Saaren itäpää on alavilta osiltaan vanhaa lehtipuuvaltaista hakamaata. Kallioiset kohdat kasvavat pitkää järeää männikköä, katajaa esiintyy runsaasti aluskasvillisuutena. Saaren pohjoisrantaa kulki mökkitie. Saavutimme sen ja palailimme sitä myöten autoillemme. Matkan varrelle osui vielä suuri haljennut siirtolohkare, mitä menimme vielä porukalla ihmettelemään. Uteliaana piti tietysti kulkea kiven läpi halkeamaa myöten.

Matkaa retkellemme kertyi n. 3,5 km ja aikaa vierähti nelisen tuntia. Kuten tänne tullessamme ajoimme Hiidensaarentiellä koivun alitse, minkä lumi oli taivuttanut kaareksi. Siihen olisi hyvin saanut ripustetuksi taulun, missä toisella puolella olisi lukenut tervetuloa ja toisella puolella tervetuloa uudelleen. Ei hassumpi tuiskupäivä.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Pekka Ahokas ja Harri Forsgren