Isänpäiväretkellä Sipoonkorven kansallispuistossa
Julkaistu Ke. 29.11.2017
Päivä:
Retkikohde:
Kello kahdeksalta sunnuntaiaamuna kokoonnuttiin Kausalan torille ja pidettiin sadetta torin esiintymiskatoksessa. Koko edellinen viikko oli ollut hyvin sateinen. Saa nähdä, millainen retkisää meitä odottaa? Ajelimme peräkanaa kolmella autolla ensin valtatie 6 ja sitten valtatie 7 pitkin kohti Helsinkiä. Välillä satoi vettä ja välillä räntää, mutta noin kymmenen kilometriä ennen tavoitettamme sade lakkasi.
Sipoonkorpi on varsin uusi kansallispuisto pääkaupunkiseudulla. Se on perustettu 2011. Sijainniltaan sitä on Sipoon, Vantaan ja Helsingin kuntien alueella. Puisto muodostuu monista pienistä erillisistä alueista. Meillä tavoitteena oli tutustua puiston eteläosassa Sotungissa kulkevaan Kalkinpolttajan rengasreittiin. Saapuessamme Flatbergetin parkkipaikalle oli siellä vain pari autoa, mutta palatessamme iltapäivällä sinne takaisin oli alue tupaten täynnä autoja. Paljon nuoria lapsiperheitä oli isänpäivän kunniaksi liikkeellä kohti Kalkkiruukin laavua, mikä on toinen virallinen laavu puiston alueella.
Oma retkemme alkoi kipuamalla kohti Högbergetin huippua, mistä oikeastaan näkyi joka suuntaan puiston alueelle. Kaupunkien korkeimmat rakennukset olivat myös varsin lähellä. Varsin jyrkästi laskeuduimme kalliolta alas ja ylitimme notkossa olevan tulvivan puron noustaksemme taas vastapäiselle kalliolle. Ylitimme tien ja saavuimme pian kalkkilouhokselle. Maan hyvyydestä kertoi lehtokasvillisuus. Sinivuokkoa ja esim. taikinamarjaa oli varsin runsaasti. Rengasreitin pohjoispäästä alkoi murskeella sorastettu varsin hyvä ja nopeakulkuinen polku kohti Kalkkiruukin laavua. Polku kulki jyhkeässä kuusikossa, missä pienet suopainanteet ja pienet luontaiset taimiryhmät antoivat eloa maisemaan. Sipoonkorven kansallispuiston alueelta löytyvät mm. Suomen runsaspuustoisimmat metsiköt.
Laavulla paistelimme makkarat ja keittelimme nokipannukahvit muiden retkeläisten mukana. Reitin loppupää laavulta etelään oli varsin mäkistä, mutta uudet portaat ja silta puron yli helpottivat huomattavasti kulkua. Retkemme lopuksi kapusimme takaisin Högbergetin huipulle ja totesimme olevamme omilla jäljillämme saamatta pisaraakaan vettä niskaamme.
Teksti: Pekka Ahokas