Tälle viikon retkelle elokuun alussa osallistui 19 latulaista viidestä eri latuyhdistyksestä. Mukana oli Kotkan -, Karhulan -, Iitin - ja Saimaan latulaisia sekä Imatran lapinkävijöitä. Bussi lähti aamuyöstä Kotkasta ja iltasella olimme perillä Kiilopäällä. Vielä tuloiltana nousimme Kiilopään huipulle juhlistamaan edellisen viikon Summer Camp tapahtuman päätöstä. Komeassa ilta-auringossa saimme ihailla Saariselän maisemia joka ilmansuunnasta kitaransoiton ja laulujen säestämänä.

Retkemme johtajana toimi Tuula Rahkonen Imatran lapinkävijöistä. Hän oli muutenkin oppaana Kiilopäällä retkiviikkomme ajan, joten retkillämme oli myös muutamia ulkopuolisia osallistujia. Jo menomatkalla suunnittelimme pienellä porukalla oman parin päivän retkemme Rautulammen ja Niilanpään suuntaan. Muut retkeläiset olivat tuolloin kierrelleet Kiilopään ympäristöä ja käyneet Luulammella. Toisen retkipäivän iltapuolella saavuimme sattumoisin yhtäaikaa eri suunnista retkeilykeskuksen pihaan. Iltanuotiolla kertoilimme kukin vuorollaan päivien tapahtumista.

Kolmas retkipäivämme suuntautui Kiilopään ympäristön kuruille. Vaikka seudun karttaa nopeasti silmäillessä niitä ei edes juuri huomaa, Tuula johdatteli meitä toinen toistaan hienompiin paikkoihin. Muutamat olivat kuin Kevon kanjoni pienoiskoossa. Yhden kurun reunalla pidimme evästauon. Kurujen kierroksella törmäsimme riekkopoikueeseen ja avotunturissa kuulimme kapustarinnan surumielistä ääntä.

Neljäs retkipäivämme oli monien meilestä paras ja mieleenpainuvin. Aamulla suuntasimme bussilla kohti Vuotsoa, mistä käännyimme itään Sompiojärven pohjoisrannan tuntumaan. Metsätieltä suuntasimme pari kilometriä ensin pohjoiseen ja sitten saman matkan itään kohti Pyhä-Nattasen huippua. Tunturin huippu on kuuluisa pyhänä paikkana pidetyistä säännöllisesti lohjenneista graniittipaasistaan l. tooreista. Huipulla on myös ollut palovartijan mökki, mikä nykyisin toimii autiotupana. Huipulta maisemat olivat todella hienot joka suuntaan. Etelässä oli Sompiojärvi, horisontissa siinsi Lokan tekojärvi. Sompion suot näkyivät vaaleina juotteina puuston seassa. Koillisessa näkyi Terävä-Nattanen ja Suku-Nattanen. Bussille palattuamme pulahdimme hieman mutaiseen Sompiojärven veteen pesulle. Paluumatkalla pysähdyimme Tankavaarassa tutustumassa Urho Kekkosen kansallispuiston uuteen hienoon opastuskeskukseen.

Viidentenä retkipäivänä oli mahdollisuus tutustua frisbeegolfiin. Se ei saanut kuitenkaan hirmuista mielenkiintoa. Jotkut kävivät bussin mukana Saariselällä ja kävelivät Laanilasta retkeilyreittejä myöten takaisin Kiilopäälle. Henri polkaisi maastopyörällä Saariselälle, kävi Kaunispäällä, lasketteli Kaunispään pulkkamäen maastopyörällä ja tutustui kullankaivajien entisiin ja nykyisiin toimiin. Itse patikoin Helenan ja Sirpan kanssa Kapisenketunkurun kautta Luulammelle ja sieltä Kiilopään rinteitä juovitellen takaisin retkeilykeskukseen.

Kuudentena päivänä suuntasimme koko joukolla Kiilopään rinnettä seuraten kohti Niilanpäätä. Rinne oli kevyttä kulkea ja välillä pysähdyimme syömään oikein antaumuksella mustikoita, juolukoita ja variksenmarjoja, sikäläisittäin kaarnikoita. Alkumatkasta meillä oli mukana norjalainen kuvaaja, joka teki mainospätkää Norjan televisiollle matkasta Nordkappiin. Myös belgialainen pariskunta kulki mukanamme. Niilanpään porokämpällä pidimme lounastauon. Samalla tutustuimme lähistöllä olevan siulan päässä sijaitsevaan vanhaan poromiesten kotaan. Liekö lannoituksen vaikutusta, mutta hylätyn poroaitauksen sisällä marjasato oli runsas. Kämpältä suuntasimme hieman mutkitellen Sivakkaojan vartta seuraten kohti retkeilykeskusta.

Koko viikon ajan oli lämpötila helteen puolella lähemmäs + 30 astetta. Tunturien tuuli kuitenkin hieman helpotti oloamme. Hyttysistä ja mäkäräisistä ei ollut haittaa, ainoastaan pienen pienet polttiaiset tulivat illalla kiusaksemme. Joka ilta oli mahdollisuus saunomiseen. Kolmena iltana saimme nautiskella savusaunan leppeistä löylyistä. Kiilo-ojan vesi oli iltasella jopa + 17 astetta, aamulla sen sijaan + 10 asteen molemmin puolin. Kesä oli jo kääntynyt syksyä kohti. Lintuja näkyi hyvin vähän, kukat olivat kukkineet. Joitakin kurjenkanervia tuntureilla ja vilukko purojen varsilla olivat vielä kukassa. Sen sijaan tavallinen kanerva kukki komeasti monin paikoin. Poroja näimme runsaasti ja hirvailla oli toinen toistaan uhkeampia karvapeitteisiä sarvia. Jossakin tunturikoivikoissa mustikanlehdet alkoivat hieman punertaa tulevan maaruskan merkiksi. Kuivuus oli kuivattanut monia puroja pelkiksi kivijuoteiksi. Kiilopään oma maassa luikerteleva koivurotunsakin tuli meille tutuksi. Tutuiksi tulivat viikon aikana myös retkikaverit ja varmaan monelle, niinkuin itsellenikin, jäi sisimpään kytemään haave palata näihin hienoihin maisemiin uudestaan.

Teksti ja kuvat: Pekka Ahokas