Seitsemän innokasta latulaista starttasi Kausalan torilta lauantaiaamuna kohti Rautalampea. Suuntasimme Lahden kautta Vaajakoskelle, missä pidimme ruokatauon ja sieltä noin tunnin ajomatkan jälkeen olimme Törmälän kurssi- ja opastuskeskuksen lähellä sijaitsevalla Konnekoskella. Törmälässä ihastelimme rannassa olevia kirkkoveneitä. Autot jätimme kansallispuiston varsinaiselle parkkipaikalle Kalajaan. Siellä sitten rinkat selkään ja menoksi, matkaseuraksi liittyi lukematon määrä iniseviä ystäviä.

Ensimmäinen tauko oli Vuori-Kalajan kotalaavulla, mistä jatkettiin Enonlahden ja Keskilahden väliseen harjuniemeen reippaan kävelyn jälkeen trangiakahville. Harri perinteisesti  kävi tässä vaiheessa uimassa. Avotulenteko oli metsäpalovaroituksen aikana ankarasti kielletty. Matkan rasitus alkoi jo tuntua jaloissa, joten kahvi ja voileivät maistuivat taivaallisilta. Helle oli kova, joten juomisesta oli huolehdittava.

Muutaman pienen oikaisun ja helpomman reittivalinnan jälkeen saavuimme leiripaikkaamme Enonrantaan. Kellään ei ollut epäilystä uimisen ihanuudesta viileässä vedessä. Telttojen pystytyksen jälkeen valmistimme päivällisen laiturilla istuen leppeästä tuulesta ja maisemasta nauttien. Telttapaikan löytyminen laavun lähettyviltä ei ollut helppoa, mutta työt asian parantamiseksi näyttivät olevan käynnissä.

Yöllä kuikat, käet ja joutsenet pitivät meille seuraa ja sunnuntaiaamu valkeni meille kirkkaana ja hiemen edellispäivää viileämpänä. Aamiainen laiturilla, vasta keitetyn kahvin tuoksu,kimalteleva järvi ja auringonpaiste - voiko päivä enää paremmin alkaa. Telttojen purku, tavaroiden pakkaus  ja liikkeelle. Hieman painoi jaloissa edellisen päivän vaellus, mutta kun alkuun päästiin matka alkoi sujua varsinaista merkittyä reittiä myöten. Viiden asteen viileneminen säässä helpotti myös oloamme.

Välillä noustiin mäelle ja sitten taas jyrkkää rinnettä alas. Todettiin, että kolmen vuoren vaellus nimisestä reitistä oli varmaan unohtunut yksi nolla pois. Kalajavuoren etelärinteen yli kulkeva polku nousi varsin jyrkästi laskeutuen sitten Vuori-Kalaja järven itärantaan. Polun taitekohdassa oli mahtavia kivilohkareita. Alarinteessä n. 140 vuotiaat haavat  kurottivat kohti  korkeuksia. Korpit huutelivat Kalajavuoren kalliorinteellä. Järven itärannalla oli vanha harmaa hevosmiehen kämppä, minkä opastaulussa kehoitettiin kurkkaamaan ikkunasta sisään ja katsomaan sen ajan sisustusta. Päivä oli jo puolessa ja varsin paljon ihmisiä käveli meitä vastaan, sillä tämä osuus kuului lyhyempään ja suosituimpaan Kalajankierros reittiin. Vuori-Kalajan kotalaavulla pysähdyimme lounaalle, ympyräreittimme oli sulkeutunut. Vatsat täysinä kuljimme vielä kilometrin parkkipaikalle, missä laskimme olevan kolmekymmentä henkilöautoa. Eipä siis mikään ihme, että tämä  nuori kansallispuistomme on noussut Keski-Suomen suosituimmaksi kansallispuistojen käyntikohteeksi.

Teksti: Marjo Sartamo, Pirkko Partanen ja Pekka Ahokas, kuvat: Pekka Ahokas ja Harri Forsgren