Aamulla alkoi lumisade, ja puoli kymmenen maissa Tervajärven parkkipakalla maassa oli jo parisen sentin paksuudella nuoskalunta. Ilma kuitenkin lämpeni, ja lumi alkoi muuttua rännäksi. Kansallispuiston portin vieressä olevan katoksen suojissa vedimme päällemme sateenpitäviä vaatteita tai sadeviittoja. Retki voi alkaa.

Seurailimme Tervajärven itäreunan Kaakkurinkierroken merkkejä. Maisema oli valostunut tosi paljon lumen vuoksi, muuten musta maa olisi imenyt lähes kaiken päiväsajan tuomasta valosta. Maisema oli melko mustavalkoinen, ainoastaan rannan varvut tai järviruo´ot antoivat oman lisävärinsä. Veneet olivat käännetyt talviteloilleen, puolenkymmentä niistä oli tervettuja puuveneitä. Polku tuntui liukkaalta ja  nousut ja laskeutumiset kalliokumpareille vaativat vähän toistemme auttelua. Sadevaatteiden sisällä alkoi tareta. Noin kilometrin kulkemisen jälkeen polku erkani rannasta ja yhytti vanhan metsätien. Jonkin matkaa sitä kuljettuamme oli edessä suuri keltainen varoitus- ja kieltotaulu armeijan alueesta. Sinivalkoiset maalirenkaat puissa olivat nyt polkumme varrella. Laskeuduimme Tervajärven tasoon ja edessämme oli varsin korkea Sulkusalmen polkusilta. Sillalta kaakkoon ulottui Tervajärven lahti reilun puolen kilometrin matkalta.

Vajaa kilometri pohjoiseen saavuimme Lojukoskelle. Siellä ensimmäiset rakennukset olivat puukatos ja hieman ylempänä huussi. Nuotiopaikka oli rannassa kalliolla. Pidimme puukatoksen seinustalla pienen napostelutauon. Kumpareen takana Lojukosken sillan pielessä oli risuaidalla rajattu varauskodan pihapiiri. Ovessa olevasta ikkunasta pääsimme kurkkaamaan sisälle. Samalla heräsi ajatus tulla porukalla joskus yöksi joihinkin Repoveden varauskodista.

Lojukoskelta suuntasimme lounaaseen pitkin Tervajärven rantaa. Polulle näkyi Kuutinniemen itärannan tulipaikan puukatos. Sinne emme  kuitenkaan suunnanneet, vaan oikaisimme suoraan kohti Kuutinkanavaa. Edessämme oli melkoinen alue kirjanpainajien tappamia kuusia, joista osa oli jo kaatunut maahan. Tulimme taas Kuutinkanavaan menevän lahdekkeen rantaan. Pitkospuilla oli pari senttiä märkää lunta ja yhtäkkiä löysin itseni selällään niiden päältä. Rinkka oli varmaan vaimentanut vähän kaatumista, mutta oikea käsi ja olkapää kyllä vaurioituivat siinä rytäkässä. Retki kuitenkin jatkui ja Kuutinkanavan kaivosta pumpattiin nokipannuun kahvivedet. Kuutinlahden nuotiokatokselta oli juuri porukka lähdössä kohti Lapinsalmea, joten saimme evästellä kaikessa rauhassa oman porukan kesken. Harri oli saanut jollakin puupökkelöllä tehtyä laiturin viereen itsensä mentävän avannon, joten tavoilleen uskollisena hän siellä sitten pulahti.

Ilma oli lämmennyt ja puiden oksilta ropisi vettä ja räntämällejä. Päätimme palailla autoillemme tietä myöten metsäpolun sijaan. Kuitenkin puoli kilometriä ennen parkkipaikkaa kiersimme Talaksen tulipaikan kautta. Ilta alkoi hämärtyä, kun saavuimme autoillemme riisumaan päällimmäisiä märkiä vaatteita pois.

Teksti Pekka Ahokas, kuvat Harri Forsgren