Sunnuntaiaamuna 5. lokakuuta kymmenen maissa olimme Arrajärven länsirannalla Rantalan rannassa. Marjon auto jätettiin matkalla retkemme päätepisteeseen Tapolan lossirantaan Kymijoen itäpuolelle. Komppulan Pauli oli tuonut meille  lähtöpisteeseen kolme intiaanikanoottia varusteineen. Kaikkiaan retkellemme lähti neljä intiaanikanoottia, yksi kajakkiyksikkö ja yksi kajakkikaksikko. Seppo oli  lähtenyt Tapolasta melomaan Kymijokea vastavirtaan jo kahdeksan maissa ja tuli lähtöpaikallemme samaan aikaan, kun lykimme omia kanoottejammme vesille.

Suuntasimme aluksi Arrajärveä etelään kohti sen pitkulaista Karjusaarta tarkoituksena kiertää se ensin. Matka tyssäsi kuitenkin saaren länsipuolella olevaan läpipääsemättömään järviruovikkoon. Siispä otimme suunnan saaren pohjoispäästä suoraan kohti Kymenkäännettä, mistä Kymijoki Arrajärven ja Kettujärven kainalosta lähtee virtaamaan mahtavassa kanjonissa kohti etelää. Inkerinniemen ranta oli mökitetty varsin tiheään. Ihmettelimme monia pitkiä portaikkoja, jotka johtivat mökeiltä joen rantaan. Ihmisiä oli vielä joillakin mökeillä, ja välillä kuului lehtipuhaltimen ja moottorisahan ääntä.

Kymijoki oli ennen tunnettu koskistaan, mutta Mankalan voimalaitosen rakentamisen myötä pauhaavat kosket ovat kadonneet. Koskipaikoissa veden virtaus kuitenkin voimistuu hieman, ja rannan tuntumassa saattoi nähdä pyörteitä ja akanvirtoja. Ennen koskiosuutta joki leveni Eskolanlahden kohdalla. Taloryhmä näkyi hieman kauempana ja lahden kohdalla oli Linnasaari. Sen länsipuolella oli vielä pikkuinen nimetön muutaman aarin kokoinen kalliosaari. Tässä oli mahdollisuus kanooteilla valita kolme eri reittiä. Heti lahdekkeen jälkeen joessa törrötti suuri siirtolohkare nimeltään Lastenkivi. Siellä  oli Kymijoen vedenkorkeuden mittauspiste Mankalan voimalaitosta varten.