Kevätretkemme 18.5. suuntautui Lohjalle Karkalinniemeen ja sen päässä sijaitsevaan Karkalin luonnonpuistoon. Paikka on tunnettu kalkkipitoisesta maastaan ja sitä kautta hyvinkin vaateliaista lehtokasveistaan. Laajahkot pähkinäpensaslehdot, tammet ja metsälehmukset tulivat meille tutuiksi.
Silmiinpistävintä olivat kenttäkerroksessa kasvavat laajat vuokkokasvustot, mistä valkovuokot olivat näyttävimpiä. Myös sinivuokkoa esiintyi ja meille iittiläisille harvinaisempaa keltavuokkoa oli paikoin melko ruunsaasti. Vuokkojen kukinta alkoi olla viimeisillään, mutta kuitenkin se oli erittäin näyttävää.

Luonnonpuistossa liikkuminen on rajoitettua. Karkalissa sai kuitenkin käyttää polkuja, mitkä olivat  peräisin jo varmaan 1800-luvulta, sillä paikallinen piispa oli tehnyt sinne pähkinänkeruu polkuja. Hän oli myös rakennuttanut niemen kärkeen kalliolle huvimajan vuonna 1902. Majalta näkyi Lohjanjärven takaa Karjalohjan kirkko. Huvimajasta oli jäljellä vielä perustuskivet. Niiden lähettyvillä kaatuneen haavan rungolla pidimme pienen evästelytauon, varsinainen ruokatauko oli puiston keskellä sijaitsevan niityn laidalla.

Koko kuuden kilometrin patikoinnin aikana puistosta kuului mitä moninaisempi linnunlaulukonsertti. Kuusi oli parhaassa kukassaan ja siitepölyä oli ajautunut veteen rantavyöhykkeelle muodostaen aallokossa mitä merkillisempiä kuvioita. Tuomikin oli aloittanut kukinnan ja sen tuoksu oli paikoitellen tosi voimakas. 26 asteen helle nosti hien pintaan.

Aivan Karkalinniemen kärjessä vastaantuleva pariskunta neuvoi meitä katsomaan taaksemme kalasääsken pesää. Kiitokset vinkistä! Puistossa oli meidän lisäksemme melkoisesti kulkijoita. Osa kiersi rengasreittiä myötäpäivään ja osa tuli meitä vastaan.

Toinen käyntimme kohde oli Karkalintien lähettyvillä sijaitseva Torholan luola. Se oli syntynyt kalkkikiven syöpyessä pois happamammasta peruskalliosta. Luolalla oli pituutta kolmisenkymmentä metriä. Yläpäästään leveämpänä se laskeutui kohti Lohjanjärven rantaa. Pääsimme laskeutumaan sinne reilun kymmenen metrin matkan, mutta sen jälkeen eteneminen olisi vaatinut ryömimistä ja haalareita. Onneksi olimme varustautuneet kuitenkin taskulampuin. Matka Karkalintieltä luolalle oli vajaa puoli kilometriä. Geokätköilijöille polun varrelta löytyi vielä oma haasteensa.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren