Kevättalven sääennusteiden ja omien kalenteriin merkittyjen menojen yhdistäminen on varsin haastavaa. Niinpä retkipäiväksi valikoitui torstai yleisen viikonlopun sijaan, muttei se tuntunut osallistujia haittaavan. Samaan aikaan sattunut junalakko peruutti yhden osallistujan mukaantulon.

Lähtöpaikkamme oli Marlebäckintien varressa oleva Armin ja Lassin kotipiha. Kuuden hengen porukkamme lähti tallaamaan pellon poikki kohti lounaista kulkevaa metsätraktorin kokoojauraa. Vaikka oli suojasää, tuntui lumikengillä liikkuminen helpolta, koska lumi ei hirveästi upottanut eikä tarttunut eikä paattunut kenkiin. Valtaosa kulkemastamme matkasta oli nuorta harvennettua männikköä.

Ensimmäinen ihmettelykohteemme oli Kivistönmäen laidalla oleva suuri siirtolohkare. Lassi kertoi, kuinka hän oli nähnyt sen päällä talvella loikoilleen suden, mikä myöhemmin osoittautui susikoiraksi. Ihmetystä vaan herätti se, miten koira oli niin korkealle kivelle pystynyt kiipeämään. Metsojen ulostepötköjä näkyi useamman männyn juurella, samoin päättelimme mäyrän liikkuneen mäen päällä.

Kivistönmäeltä kuljimme melko suoraan etelään ja saavuimme selvästi poikkeavaan vanhaan järeään kuusikkoon. Lumikerros siellä oli varsin ohut ja pinta täynnä karissutta havunneulasta. Lounasaika lähestyi ja sopivien kivien viereen teimme nuotion rinkassa kannetuista haloista. Nokipannu ripustettiin kepin nokkaan ja veden kiehumista odotellessa paisteltiin nuotiomakkarat. Nuotion ympärillä rupateltiin kaikenlaista, mm. Veikko Lavin laulujen sanoista tai vaikkapa sotaveteraaneista.

Nuotion hiivuttua lähdimme kohti pohjoista ja nousimme Hölynmäen korkeimmalle kohdalle, missä aikoinaan oli ollut kolmiomittaustorni. Vielä pari pylväiden tukirautaa törrötti hangesta. Samaisessa avoimessa paikassa kuvasimme retkiporukkaamme. Jossakin lähettyvillä epäiltiin myös olevan kalasääsken pesä, mutta emme lähteneet sitä etsimään.

Päätimme suunnata kulkumme edelleen kohti pohjoista ja palata samaiselle metsäkoneuralle, mitä pitkin aloittelimme retkeämme. Aikanaan se tulikin vastaan ja omia jälkiä seuraten palailimme pellon yli lähtöpaikkaamme. Reippailumme kesti noin kaksi ja puoli tuntia, mistä nuotion loimussa vietimme hyvien eväiden ja kavereiden kanssa reilun puolituntisen.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat Lassi Seppälä ja Armi Salokunnas