Vuoden alkupuolella alkoi pakastaa. Tammikuun kolmannella viikolla pakkanen hipoi -30 astetta. Perjantaina kuutamohiihtomme aikana Urajärven Pukkisaareen pakkanen pyöri -20 asteen tuntumassa, lauantai-iltana alkoi voimakas lauhtuminen ja sunnuntaina lähdimme retkelle - 5 asteen pikkupakkasessa. Tällä kerralla suuntasimme Heinolan puolelle Paistjärven retkeilyalueelle.

Retkemme alkoi Sonnasen puolivälissä olevalta parkkipaikalta. Lunta oli satanut kymmenkunta senttiä, joten lumikengillä kulkeminen alkoi onnistua. Valtaosa meistä laittoikin ne jalkaansa, toki tampattua polkua myöten oli myös hyvä kulkea pelkillä retkeilyjalkineilla. Suuntasimme kaakkoon kohti Kylmälampea. Reittiä oli merkitty puihin maalimerkein, mutta välillä onnistuimme kadottamaan nekin. Polku kuitenkin hahmottui jotenkin ohuesta hangesta. Luonto oli varsin hiljaista, muutamia tiasparvia liikkui alkumatkasta. Palokärki oli hakannut paloja kelottuneen männyn tyvestä. Sensijaan jonossa kulkevasta retkiporukasta kuului juttelua. Matkalla Kylmälammelle puustoa oli kahdesta paikasta pyritty ennallistamaan polttamalla. Monitoimikoneella kaadetut palokujat erottuivat maastossa selvästi. Rungot oli jätetty paikoilleen ja kaivurilla oli vielä paljastettu kivennäismaata. Männyn tyvillä näkyi hiiltä polton jäljiltä ja osa nuoremmista puista oli kuollut pystyyn.

Saavuimme Saarijärven Sammakkolahteen, mistä polku kiersi rannan tuntumassa Risuniemeen ja sieltä länteen kohti Saarijärven ja Kuijärven välissä olevaa harjua. Harjun pohjoispäässä oli vielä pitkulainen Harjulampi. Harjun puolivälistä laskeuduimme jyrkkää rinnettä Kannaksen taukopaikalle. Tuulesta huolimatta päätimme  pysähtyä sinne ja tehdä tulet ja pitää evästelytauon, sillä kello oli jo kulkenut iltapäivän puolelle. Päälle vedetyt taukovaatteet tekivät olosta ihan kelvollisen. Yhteisellä päätöksellä eväiden jälkeen päätimme palata autoille, sillä tavoitteenamme oli käydä vielä katsomassa Pirunkirkkoa.

Siirryimme autoilla Niinilammen parkkipaikalle. Tie jatkui vielä eteenpäin, mutta kuljimme opasteiden mukaan melko vaativassa maastossa. Välillä kiipesimme kaltevaa rinnettä mäen päälle ja laskeuduimme seuraavaksi alas sieltä, ylitimme ojan, kiipeilimme välillä kaatuneiden puiden yli ja alitse. Puolen tunnin kävelyn jälkeen edessämme oli kallistunut korkea kallioseinämä - Pirunkirkko. Keskellä tätä lippaa maassa oli lohjennut tasainen kivipaasi. Kalliolipasta roikkui useampia parimetrisiä jääpuikkoja. Notkossa kallion edessä kasvoi korkeita korpikuusia, ilta  alkoi jo hämärtää. Pikkuhiljaa palailimme omia jälkiämme myöten takaisin autoille. Taakse jäi päivän aikana muutama kilometri kaunista lumista salomaisemaa ja ensituntuma lumikenkäilyyn, minkä toivoisi vielä jatkuvan monien retkien aikana tänä talvena.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren